Polttoaineista

  Polttoaineet ovat Venäjällä tuntuvasti halvempia kuin Suomessa. Hinnat jäävät alle euroon litralta, vaihdellen hieman polttoaineen lajikkeesta riippuen. Bensa on myös luonnollisesti pelkästään sitä itseään koska täällä ei EU:n direktiivit päde, saatana! Seassa ei siis ole mitään ylimääräistä etanolia. Liekö paikalliset keksineet sille parempaa käyttöä? Mutta itse asiaan, eli pitääkö tosiaan paikkansa, että ”venäläinen bensa on paskaa ja hajottaa auton moottorin”?

  Seuraa blogin ensimmäinen ”Mythbusters”-osio: Polttoaineen laadussa Venäjällä ei ole yleisesti mitään vikaa. Perustelu: empiirinen tutkimusaineisto. Ainakaan itsellä ei ole ollut ongelmia koskaan, ja tankkauskertoja on varmasti takana useampia kymmeniä. Toki syrjäkylillä suoraan vanhasta säiliöstä käsipumpulla tankattu aine on aikamoinen riski. Eihän varmaan Suomessakaan kukaan menisi sellaisesta tankkaamaan? Pääteiden varsilla, kaupungeissa ja varsinkin isompien ketjujen asemilta tankattaessa riskiä saada huonolaatuista polttoainetta ei ole. Myth busted!

  Lisäperusteena väitteelleni toimikoon terve maalaisjärki. Sitä käyttämällä oikea vastaus sitkeänä suomalaismielissä istuvaan väitteeseen ratkeaa vaikka omalla sohvalla löhöten, ilman korkeakoulututkintoa kemian alalta tai Teknillisen korkeakoulun laboratoriossa suoritettuja testejä. Venäläinen autokanta on mallia laidasta laitaan ja kaikkea siltä väliltä. Ruosteisten Ladojen ja Kamazien rinnalla kulkee myös paljon tavallisia autoja ja valtavia määriä uusia, hienoja ja joskus jopa kullattuja nelipyöräisiä. Sellaisia, joista suurimmalla osalla suomalaisia ei ole varaa nähdä edes unta. Jos venäläinen bensa olisi paskaa, tuskin kukaan edes ostaisi tai pystyisi ajamaan täällä jotain Porsche Cayennea tai BMW X6:ta, joita varsinkin Moskovan kadut ovat täynnä.

  Venäjällä on myynnissä lähes kaikilla huoltoasemilla 92- ja 95-bensoja ja jonkinlaista dieseliä. Joiltain löytyy myös 80- ja 98-vaihtoehdot, mutta harvoin näitä kahta on yhtäaikaa samalla huoltamolla. Onpa sellaisiakin huoltamoita joilta löytyy ainoastaan 80, 92 ja oletettavasti huonolaatuinen diesel. Silloin tankkaus kannattaa jättää väliin, jos ei ole ihan pakko. Jopa venäläiset huoltsikatkin ymmärtävät siis profiloitumisen ja kohderyhmiin keskittymisen päälle. Tässä tapauksessa pätee hyvin universaalisti seuraava yksinkertainen sääntö: Mitä syrjäisempi paikkakunta, pienempi huoltamoketju ja vanhempi huoltoasema, sitä todennäköisemmin diesel on huonoa ja edes 95:sta ei välttämättä löydy valikoimasta, toisin kuin 80:stä. Ja vastaavasti mitä lähempänä isoa asutuskeskusta, suurempi huoltamoketju ja uudempi asema, sitä todennäköisemmin tarjolla on parempaa dieseliä ja 98:a muttei 80:stä.

  Varsinkin uudempien dieselautojen kanssa kannattaa muutenkin yrittää olla hieman tarkempi ja valikoida isojen ketjujen asemia, joilta löytyy joko «евродизель» eli ”eurodiesel” -vaihtoehto tavallisen dieselin rinnalta, tai jokin muu riittävän vakuuttavan oloinen omakehu-sertifikaatti dieselin hyvästä laadusta. Tällaisen aseman löytäminen ei pitäisi olla mikään ongelma, jos ei ole jossain syrjäseudulla kaukana kaikesta tai työntämässä autoa ruuhkaisen risteyksen läpi lähimmälle huoltamolle tankattavaksi menoveden loputtua. Tällä tavoin välttää erityisesti polttoainesuodattimen kanssa syntyvät ongelmat, joita huonolaatuinen diesel voi aiheuttaa. Kaiken kaikkiaan dieselpolttoaineiden laaduissa on merkittävämpiä eroja hyvien ja huonojen välillä kuin bensojen kesken. Lähde: perstuntuma eli hanurifiilinki.

Njeste

  Rajalta jonkun matkaa valtatietä M10 Pietariin päin löytyy iso ja uudehko Nesteen huoltoasema, jossa aion suorittaa auton tankkauksen. Edellinen täydennys on suoritettu Ristiinan Teboililla, jossa janoinen peltilehmä sai sisuksiinsa 98E5 polttoainetta 20 eurolla. Ajotietokone näyttää, että 20 km voi vielä ajella ennen menoveden loppumista. Sitten moottori yskäisee ensimmäisen kerran. Kesken ajon pitkällä suoralla jolta Nesteelle käännytään. Otan vaihteen pois silmästä ja siirryn kääntyvien kaistalle vapaalla rullaten. Polkaisen kokeeksi kaasua vielä ennen kääntymistä. Toimii. Laitan kakkosen silmään ja käännän huoltamon sisäänajoväylälle.

  Painan kaasua ja kone alkaa yskimään toden teolla. Muutamia kymmeniä metrejä myöhemmin rakkine sammuu. Totean matkaseurani kanssa, että olipa täydellisesti optimoitu bensan määrä jäljellä ollutta ajomatkaa varten. Ryhdymme työntämään autoa jäljellä olevia noin sataa metriä tankille. Ennen tankkia koitan vielä käynnistää autoa epäuskoisena. Yleensä bensamittarit kuitenkin näyttävät ”varman päälle” ja vielä 20 km piti kyetä etenemään niillä löpöillä. Eräälläkin autolla kykenin mm. kerran ajamaan vielä satakunta kilometriä polttoaineen loppumisesta ilmoittavan merkkivalon sytyttyä palamaan.

  Kone käynnistyy ja pysyy kaasupoljin pohjaan painettuna pahasti yskien puolisen minuuttia käynnissä, kunnes sammuu. Diagnosoin perstuntumalta, että vaikka auton tankissa on ollut viimeisen kuukauden sisällä ensin pullollinen masinolia ja jonkin ajan kuluttua tästä polttoainejärjestelmän puhdistumista lupaava valmiste, lienee bensatankin pohjilla kuitenkin vettä. Ostan litran jäänestoaineen ja suppilon, jonka kautta valutan pullon sisällön tankkauksen yhteydessä bensan sekaan. Tankki täyteen, auto käyntiin. Problem solved ja nelivedon matka jatkuu.

BOKS

  Komento tarkoittaa, että ajan auton kohti erillistä hallia, jota en ole lukuisista rajanylityskokemuksistani huolimatta aiemmin havainnut käytettävän. Halli on nimeltään «Бокс углубленного досмотра» eli suoraan käännettynä ”erillistila syvennetyn tarkastuksen”. Hallissa on sisällä toinen auto, joten jään hallin ovelle auto puoliksi sisällä, puoliksi ulkona. Täti komentaa purkamaan kaikki tavarat, ja asettamaan ne digitaalisen vaan päälle. Vaaka on suunnillen samanlainen kuin lentokentillä olevat matkalaukkujen punnitsemiseen tarkoitetut vaa'at. Pinoan vaa'an täyteen, tavararöykkiöllä on lähes metri korkeutta ja siinä on vasta noin kolmasosa tavaratilan sisällöstä.

  Nainen pyytää avaamaan ison lisäravinnepurkin, joka onkin yllättäen täynnä puhtaan valkoista pulveria. Nainen ei innostu kuitenkaan epäilemään ainetta esim. Trainspotting- tai Scarface-elokuvia inspiroineiksi substansseiksi, vaan tiedustelee määränpäätämme ja matkan tarkoitusta. Pian hieman päälle kolmikymppinen miesrajavartija tulee paikalle ja ilmoittaa nopean vilkaisun jälkeen naiselle ja meille: обычные вещи eli tavallisia tavaroita. Nainen käskee pakata tavarat takaisin autoon ja siirtyä tekemään tulli-ilmoitusta autosta. Eli jatkan normaalien proseduurien mukaisesti eteenpäin.

  Auton papereita käsittelee vihreässä virkapuvussaan 80-90-lukujen taitteesta peräisin olevalla hiustyylillä varustettu viiksekäs mieshenkilö, joka katsoo parhaaksi laittaa nk. pilottilasit nenälleen syventyessään kuutiotilavuuteen, valmistenumeroon ynnä muuhun mielenkiintoiseen. Näky ei ole kaukana siitä kuin tiskin takana istuisi saksalaisen poliisin pukuun puettu Rudi Völler peliuransa huippuvuosilta, ennen kaikkea cooliakin viileämmät ja uskottavuutta lisäävät arskat nokallaan. Rajanylitysepisodin jälkeen ajatukset ovat samat kuin Toy Storyn Buzz Lightyearilla: Kohti ääretöntä, ja sen yliiiiiiii!

Raja 2013

  Viimeiset facebook-chattäykset ja puhelut ovat käynnissä kun saavumme matkakumppanini kanssa rajanylityspaikalle kulkineellamme. Määränpäässä tammikuun lopussa pakkaslukemat voivat olla jopa enemmän kuin-30ºC ja kesällä taas lämpötila kivunnee toivottavasti ainakin lähelle +30ºC, vaikka Siperia onkin vielä kaukana. Toisin sanoen aivan samat kelit löytyy kuin Suomestakin. Tämä tarkoittaa siis sitä, että koko vaatekaappi pitää ottaa mukaan.

  Koska matkantekoväline on perinteisesti laatumerkkinä tunnetun eurooppalaisvalmistajan hyvinvarusteltu, tehokas ja tilava perheautomalli (joskin jo viime vuosituhannen loppupuolella valmistettu), mahtuu sen sisuksiin eritoten takapenkit kumottuna varsin mittava määrä toinen toistaan tarpeellisempaa tavaraa. Suomen puolella tullissa on käynnissä suureksi ihmetykseksemme poikkeuksellinen venäläisissä kilvissä olevien autojen penkominen. Me kuitenkin pääsemme sekunneissa passintarkastuksen läpi ja jatkamme autolla eteenpäin saman tien.

  Venäjän puolella ei ole käytännössä lainkaan jonoa, vaikka kellonaika on vielä suhteellisen säädyllinen normaalilla päivärytmillä operoiville ihmisillekin. Pääsemme välittömästi passintarkastukseen, mutta autoihin kurkkiva tullitäti kiinnittää sillä aikaa huomionsa täyteen takakonttiimme ja nopean, avoimesta ovesta suoritetun kurkistuksen jälkeen komentaa: Boks!